Duunitorilla alkaa uusi sarja, jossa vierailevat bloggaajat kirjoittavat työelämästä. Sarjan aloittaa psykologian opiskelija Roope Rytkönen, joka valottaa rekrytoijille, miltä työhaastattelu tuntuu työnhakijan näkökulmasta.
Mitä Suomen parhaat rekrytointikonsultit opettivat psykologian opiskelijalle – seireenejä ja kolmen kimppaa työhaastatteluissa!
Jos työskentelet jo Suomen HR:n huipulla, olet kiinnostunut kiipeämään sinne tai haluat vain kehittää itseäsi rekrytoinnin ammattilaisena – sinun kannattaa pysähtyä hetkeksi tämän kirjoituksen pariin. Sinulla on nyt mahdollisuus päästä perille siitä, miten toimintasi todella näyttäytyy psykologiaa opiskelevan työnhakijan silmin rekrytointi- ja työhaastattelutilanteessa.
Tämä kirjoitus kertoo, miten nuori ja nälkäinen psykologiaa opiskeleva noviisi tulkitsi erilaisia haastattelutekniikoita sekä haastattelijan tapoja toimia ja esiintyä. Jos tunnistat itsesi kuvauksista, koska haastattelit minua – älä huoli – olen anonymisoinut nämä jakamani kokemukset. Haluan, että luottamuksellisuus haastatteluissa pätee molempiin suuntiin.
Alla olevat kohdat ovat katkelmia haastattelupäiväkirjastani. Ne ovat sataprosenttisen rehellisiä ja tarkastelevat HR-asiantuntijoiden toimintaa minun – haastateltavan työnhakijan – näkökulmasta.
Kuin seireenit kutsuisivat
”Yrityksen haastattelu tapahtui hyvin hienoissa ja komeissa tiloissa. Minut vietiin suureen kokoushuoneeseen, jossa odotti kahvia ja erilaisia tuoreita hedelmiä hopeatarjottimella. Vaikutelma oli vauras ja antelias ja sai minut tuntemaan itseni todella tervetulleeksi. Tunteeni oli kerta kaikkiaan – vauh!
Haastattelija oli kohtelias ja avulias – suorastaan palveleva. Haastattelu tuntui tasavertaiselta keskustelulta, jossa molemmat osapuolet kertoivat itsestään. Haastattelija kertoi hieman urastaan sekä heidän organisaationsa toiminnasta. Lisäksi haastattelija kyseli paljon, mitä haluaisin tehdä heidän yrityksessään. Kerroin, mitä jo osaan ja missä haluaisin kehittyä. Minulle siis annettiin hyvin paljon aikaa ja tilaa kertoa omia toiveitani. Haastattelija myös ideoi kanssani, mitä kaikkea voisin heidän yrityksessään tehdä.
Koen, että minulle markkinoitiin yritystä erittäin taitavasti. Minut suorastaan seireenimäisesti vieteltiin haluamaan tätä työpaikkaa!
Haastattelijan käyttämä vuorovaikutustyyli antoi minulle paljon tilaa. Ystävällinen ilmapiiri sai minut avautumaan ja kertomaan mielelläni itsestäni ja toiveistani. Kun minua kohtaan oltiin lähes palvelevia, ja minua autettiin rakentamaan oman mahdollisen työni sisältöä, syntyi vankkumattoman vahva sisäinen motivaatio työskennellä yrityksessä.
Syntyi kipinä, jota olisi vaikea saada enää sammumaan. Mielikuvani organisaatiosta muodostui äärimmäisen myönteiseksi.
Kun sain haastateltavana rakentaa mahdollista työnkuvaani, haastattelija asettui eräänlaiseen coaching-positioon: hän tarjosi ideoita ja mahdollisuuksia yrityksen puolesta. Näin mahdollista työnkuvaani rakennettiin yhdessä. Tällainen yhdessä rakentaminen voi olla mahdollista esimerkiksi harjoittelijan kohdalla, kun työnkuvaa ole vielä tarkasti valmiiksi määritelty.
Kaiken kaikkiaan haastattelu vaikutti menevän suorastaan liian hyvin. Haastattelija oli ystävällinen, miellyttävä ja vaikutti kuuntelevan minua aidosti. Hän teki muistiinpanoja toiveistani. Minun ei tarvinnut itse tietää, mitä haluaisin tehdä, vaan hän auttoi minua ideoimaan erilaisia vaihtoehtoja. Tämän vuoksi mielessäni pyöri haastattelun jälkeen ajatus, että tämä-on-aivan-liian-hyvää-ollakseen-totta!”
Grillijuhlat ja liekinheitin – erotetaan kypsät lihat raakileista
”Mielenkiintoinen ja varmasti harvinaisempi tekniikka haastattelijalla oli hänen tyylinsä paineistaa eli ikään kuin hiillostaa ja liekittää minua haastateltavana. Tämä tapahtui kysymällä muutamia CV:n kiiltokuvaani pommittavia kysymyksiä ja esittämällä välillä lähes loukkaavia kommentteja.
Jälkeenpäin pohdittuna nämä rakkuloita kasvoilleni saaneet kysymykset tuntuvat pelkiltä hitsauskipinöiltä. Kuitenkin tilanteessa, jossa teet kaikkesi näyttääksesi parhaat puolesi, sinuun suunnatut tiukat kysymykset ja kärkkäät kommentit polttavat kasvojasi kuin hehkuvat grillihiilet.
Pohdin, että tällaisella haastateltavan kasvojen rikkomisella nähdään, miten haastateltava sietää painetta ja yllättävää kritiikkiä. Yllättävät puolustusasemiin ajavat kysymykset olivat epämukavia, mutta niistä sai varmasti todella tärkeää tietoa itsetuntemuksestani, defensiivisyydestäni sekä palautteen vastaanottamistaidoistani.
Jos haettu työnkuva vaatii paineen ja kritiikinsietokykyä, kyseessä on ikään kuin pieni käytännön simulaatio. Ainakin, jos joku hiillostavista kysymyksistä osuu henkilökohtaiseen asiaan, jota ei mielellään lähtisi perkaamaan juuri työhaastattelussa.
Käyttäjäkokemuksena pidän tätä tekniikkaa haastateltavalle epämukavana, koska se ikään kuin rikkoo haastateltavan kasvot ja tunkee henkilökohtaiselle alueelle.
Kaiken kaikkiaan liekinheitintekniikka tuo varmasti oikein käytettynä paljon lisäinformaatiota haastateltavasta. Sillä voidaan todella päästä haastateltavan ihon alle sekä selvittää, kuinka itsetietoinen haastateltava oikein on. Lisäksi saadaan tietoa, kuinka hän kestää yllättäviä kommentteja ja kriittistä palautetta.
Tekniikka kuitenkin tuntuu todennäköisesti haastateltavasta enemmän tai vähemmän epämukavalta, joten sitä kannattaa käyttää todella harkiten.
Hiillostaminen ehkä erottelee kypsät lihat vielä raakileista, mutta voi jättää epäonnistujille hyvin ikävän ja pahimmillaan jopa katkeran jälkimaun grillijuhlista.
Minun haastattelussani tekniikka kuitenkin toimi hyvin, koska koin päässeeni näyttämään persoonallisia vahvuuksiani haastateltavalle livenä ja erottautumaan muista hakijoista kritiikin sietämisen ja reflektiotaitojeni suhteen.”
Toivon, että näiden kuvausten avulla me kaikki – niin orastavat kuin nykyiset HR-ammattilaiset – voimme kehittää tietoisempia tapoja toimia rekrytointi- ja työhaastattelutilanteissa. Olisimme me kummalla puolella pöytää tahansa.
Roope Rytkönen
Vierasblogin kirjoittaja on kehitysnälkäinen tuleva rekrytoinnin ja työhyvinvoinnin ammattilainen. Hän haki vuoden 2016 aikana psykologian opinnot päättävään viiden kuukauden psykologiharjoitteluun useisiin Suomen johtaviin rekrytointi- ja henkilöstöarviointiyrityksiin. Mielenkiintoisen taustansa ansiosta hän sai vuoden aikana käydä jopa kahdentoista uskomattoman osaavan HR-ammattilaisen ja rekrytointikonsultin haastattelussa. Osa yrityksistä tarjosi hänelle harjoittelupaikkaa, osa taas sanoi kohteliaasti ei. Kirjoittaja onkin kiitollinen kaikesta tietotaidosta, jota ammattilaisten haastattelut hänelle tarjosivat!
The post Vierasblogi: Mitä rekrytointiprosessi opetti psykologian opiskelijalle – seireenejä ja kolmen kimppaa työhaastatteluissa! appeared first on Duunitori.