Jännittäminen työnhakutilanteessa on normaalia – mutta se saattaa silti koitua kohtaloksi

Jännityksen kerrotaan monissa työnhakuoppaissa olevan luonnollinen osa työnhakutilannetta. Todellisuudessa käyttäytymisellä on iso merkitys rekrytointipäätöksessä.

Ajatukseen jännittämisen luonnollisuudesta sisältyy usein näkemys, jonka mukaan osaava rekrytoija ymmärtää hakijan hermostuneisuuden ja osaa katsoa sen läpi. Näkemys pitänee paikkansa; empatia työnhakijaa kohtaan tuskin on valheellinen hyve.

Rekrytoinnissa sosiaalisiin käyttäytymismalleihin liittyy kuitenkin odotusten ristiriita. Huolimatta ymmärryksestä jännitystä kohtaan, edellyttävät rekrytoijat hakijalta yleensä ainakin kahta sosiaalisen käyttäytymisen mallia: ystävällisyyttä ja todellisen persoonan esiin tuomista. Ongelmana on, että jännitys on usein ristiriidassa molempien vaatimusten kanssa.

Oikeanlainen käytös tarkoittaa jämäkkyyttä ja hyvää fiilistä

Samat työnhakuoppaat, jotka korostavat jännityksen luonnollisuutta, peräänkuuluttavat työnhakijalta muun muassa ryhdikkyyttä ja itsevarmaa olemusta haastattelutilanteessa. Myös kyky olla myönteinen on tärkeä edellytys. Yksi hakijan yleisimmistä virheistä on katkeruus entisen työnantajan suuntaan.

Jännittäminen voi ulkoisesti vaikuttaa paljon epävarmuudelta. Epävarmuuden puolestaan sanotaan aiheuttavan kantajassaan torjuvaa käytöstä. Vaikka tämä ilmenisi vain sanattoman viestinnän tasolla, on sillä työnhakutilanteessa merkitystä. Useat työnhakuoppaat tietävät kertoa, että sanaton viestintä ei saa olla ristiriidassa sanojen kanssa. Silti jännittäjältä odotetaan silmiin katsomista ja jämäkkää kädenpuristusta – itsevarmasta hymystä ja positiivisesta fiiliksestä puhumattakaan.

Vaikka jännitys itsessään olisi ymmärrettävää, monet siihen liittyvät maneerit tulkitaan herkästi epäkohteliaiksi. Lopulta rivien välistä voidaan tulkita, että bisnes on bisnestä. “Ymmärrämme kyllä jännityksesi, mutta tässä tarjottavassa työssä et voi jännittää. Sori.”

Rutiini on kaksiteräinen miekka

Ulosantia voi ja kannattaa harjoitella. Vaikka omat vahvuudet, kokemukset ja urasuunnitelmat olisi mietitty valmiiksi, on niiden ulosannille varattu foorumi sosiaalisesti hyvin poikkeava. Siksi omassa päässä kristallinkirkkaana olevien asioiden artikuloiminen voi työhaastattelussa tökkiä pahan kerran.

Harjoitteluun sisältyy kuitenkin oma ristiriitansa: viestinnässä tulisi lähtökohtaisesti pyrkiä aina luonnollisuuteen. Jos viestintä perustuu harjoiteltuihin vuorosanoihin, voi persoona voi hukkua sisällön alle. Ja persoonahan on tunnetusti tärkeä rekrytointiperuste. Tästä pääsemmekin takaisin odotusten paradoksiin: jännittää saa, mutta oma itsensä pitäisi olla.

Jos rutiini voikin olla hakijalle ase, on yksi rekrytoijan tavoitteista tämän aseen riisuminen. Rekrytoija voi pyrkiä hakijan rutiinin rikkomiseen saadakseen todellisen persoonan esiin. Tämä tapahtuu esimerkiksi tarkoituksellisella samojen kysymysten jankkaamisella tai päälle puhumisella. Lienee sanomattakin selvää, että treenatun kuoren alta puskeva jännitys tai epävarmuus ei tällaisessa tilanteessa näyttäydy hyvä asiana.

Vuorovaikutus on työelämätaitojen keskeinen elementti

Yllä esitetyn perusteella voidaan väittää, että näkyvän jännityksen merkitystä työnhaussa usein vähätellään. Mainittakoon kuitenkin, että ilmiöön liittyy perusteltu syy. Tietoyhteiskunnassa ja palvelutaloudessa vuorovaikutustaidot korostuvat eri tavalla kuin suorittavassa työssä. Tiedon kanssa työskenteleminen edellyttää vuorovaikutusta, mikä puolestaan edellyttää sosiaalisia taitoja. Esimerkiksi yrittäjä- ja myyntihenkisyyttä painotetaan rekrytointikonsulttien mukaan tehtävästä ja organisaatiosta riippumatta siksi, että omat ideat ja ajatukset täytyy osata artikuloida ja tuoda esiin.

Palvelutalouden murroksessa on substanssiosaamisen merkitys siis vähentynyt persoonallisuuspiirteiden korostuessa. Tässä on nähtävissä odotusristiriidan juurisyy: kun substanssiosaamiselle on ennen annettu suurin painoarvo, on työnhakijakin voinut avoimesti jännittää – kunhan on vain saanut teknisen osaamisensa ja kokemuksensa välitettyä ymmärrettävästi. Nykyään työelämäosaaminen on muun muassa itsenäisyyttä, vastuunottokykyä, ihmisjohtamiskykyä ja mukautumiskykyä. Tähän kaavaan jännittäminen ei valitettavasti sovi yhtä hyvin.

Saatat olla kiinnostunut myös seuraavasta artikkelista: Esiintymiskoulutus palkitsee ja jännittää

Lähteet:
Markku Kaijala – Rekrytointi (Alma)
Kaisa Välivehmas – Miten onnistua työnhaussa? (Minerva)
Jaana Parviainen et. al. – Ruumiillisuus ja työelämä (Vastapaino)
Haastattelu: Jani Laine, Experis
Haastattelu: Milla Kansonen, Psycon