Vierasblogisarjan uusimmassa osassa Liisa Viima kertoo kokemuksistaan työnhakijana. Lue artikkeli nähdäksesi, mihin kaikkin asioihin on kiinnitettävä huomiota!
Tämän ikäinen nainen
Siskoni sanoi: ”Älä ehdoin tahdoin tuo ikääsi esille hakemuksessasi. Annat silloin vain rekrytoijalle mahdollisuuden lykätä sinut syrjään heti kättelyssä”. Kyllä, ikäsyrjintää on olemassa. Olen pian 56-vuotias nainen ja etsin töitä. Jokunen vuosi on vierähtänyt edellisestä työnhausta ja maailma on siitä muuttunut.
Heti aluksi sisko lykkäsi käteeni kirjan ”Urakortit uusiksi – piilotyöpaikasta aito työpaikka”. Sen mukaan 80% työpaikoista ei tule julkiseen hakuun. Niiden kaivaminen käy todella työstä. Luin kirjan, oikeastaan ahmin sen. Se oli neuvoineen niin napakasti ja johdonmukaisesti kirjoitettu. Totesin, että neuvoja voi soveltuvin osin hyödyntää myös julkisilla työmarkkinoilla.
Työnhaku on nähtävä projektina
Työnhausta on rakennettava projekti. Määritettävä, mitä haluaa, mistä sen yrittää löytää ja millä eväillä. On pystyttävä johtamaan kyseistä projektia ja samalla itseään, koska tässä tapauksessa sattuu itse olemaan oman elämänsä pikku projektipäällikkö.
On laitettava dokumentit kuntoon. On verkostoiduttava. On brändättävä itsensä somessa ja sen ulkopuolella. Vaaditaan suunnitelma, mittaamaton määrä itsekuria, stressinhallintaa, itseluottamusta, muutosvalmiutta, kehtaamista sekä huomattava määrä aikaa.
Hakumateriaali kuntoon
Aloitetaan CV:stä. Laita CV kuntoon ja nosta siinä esiin saavutukset. Muokkaa CV:tä aina kulloistakin työnantajaehdokasta varten. Se ei ole enää yksi ja sama dokumentti joka paikkaan kuten nuoruudessa. Eikä se ole kuin enintään kahden sivun mittainen. Miten saisin sen kolmannen sivun puristettua pois, kun uraa on jo useamman sivun verran?
Laadi hissipuhe. Hissipuhe? Löysin kuvauksen, jonka mukaan hissipuheessa on pystyttävä kiteyttämään pariin lauseeseen oman taitonsa ja arvonsa vakuuttava kuvaus. Niin lyhyt, että sen ehtisi hönkäistä hississä matkalla ylös tai alas. Ja niin ytimekäs, että kuulija vaikuttuisi saman tien vahvuuksistasi.
Pyydä suosittelijat ja kirjaa ne CV:hen. Okei, niitä on aikoinaan jo sovittukin, eli kirjataan yhteystiedot. Sitten laadi osaamiskansio. Olen vuosien varrella ottanut erilaisia dokumentteja talteen, ja nyt rakensin niistä portfolion. Laitoin samaan pakettiin myös työtodistukset sun muut. Sisko sanoi, että se on hieno. Pitäisi kuulemma päästä näyttämään sitä rekrytoijalle!
Työhakemus. Sellainen on nykyisin nimeltään osaamistarjous. Se on nivellettävä juuri työnantajan tarpeeseen. Se onkin vaikeaa. Olen laatinut muutamia ja osasta on jo tullut bumerangi takaisin. Olen uskaliaasti pyytänyt palautetta hylätyistä hakemuksista ja olenkin sitä saanut, asiallista ja hyödyllistä. Milloin puuttuu pörssiyhtiökokemus, milloin en ole osannut tuoda osaamistani esille yhtä hyvin kuin muut hakijat tai painotukseni ovat antaneet kovin yksipuolisen kuvan. Yritän oppia niistä.
Niskalenkki somesta
Päivitä Linkedin-profiili. Ai eikö se nykyinen kelpaa? Ei. Siellä ei ole juuri mitään järkeviä avainsanoja, jotka nousisivat esiin hakukoneissa. Laadi avainsanat ja kirjoita tekstit iskevämmin, saavutukset myös jälleen kerran. Pyydä endorsementteja – no niitä onkin jo kertyny aika mukavasti vuosien varrella. Verkostoni on kohtalaisen laaja, koska sen rakentaminen on mielestäni kivaa, ja siksi olenkin aloittanut sen vuosia sitten. Sattumalta siis. Mutta nyt siitä voi olla oikeasti hyötyä.
Pyydä Linkedin-profiiliin suosittelijoita ja suosituksia. En kehtaa! CV:hen on ihan helppoa pyytää suosittelijat, mutta että näin julkisesti kaikkien nähtäväksi, ei onnistu! Eikä kukaan varmasti suostu suosittelemaan siellä! Mutta ei auta, pyytämään vain. Ja lopulta sainkin useita upeita suosituksia ja oli ilo laittaa suosituksia omille suosittelijoille. Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Se kai verkoston ideakin on – autetaan toinen toisiamme. Se tuntuu mukavalta!
Sisko sanoi tässä vaiheessa, että Linkedin-profiilini alkaa olla jo aika hyvässä iskussa. Mutta nyt on ruvettava julkaisemaan Linkedinissä. Julkaisemaan – mitä? Apua! Aloitin varovaisesti tykkäilemällä siellä täällä. Uskaltauduin laittamaan kommentin ja jaoinkin artikkelin lopulta!
Vielä pitäisi yrittää päästä jyvälle esimerkiksi Twitterin salaisuuksista. Väsäsin sinne jo profiilin, mutta siihen homma siinä kohtaa toistaiseksi kuukahti – liian sekavaa. Yritän jatkaa lähiaikoina.
Kohti työhaastattelua
Tuntui, että pitäisi tehdä enemmänkin – mitä siis? Olen joskus saanut jonkinmoisen tutkijan koulutuksen, joten tuntui siltä, etten voi mennä noin vain pudottelemaan mitä sattuu, ilman että minulla on todistettavaa pohjaa sanottavalleni. Lopulta huomasin tämän Duunitorin vierasblogin ja ajattelin, että ehkä voin kirjoittaa ihan vain omasta kokemuksestani. Ja tässä sitä ollaan!
Sisko lähetti myös ohjeet, kuinka toimia työhaastattelussa. Luulen, ettei niiden läpikäymisellä ole vielä kovinkaan kiire. Mutta jonain päivänä niitäkin vielä tarvitsen, uskon siihen. Enkä anna iän olla este – sehän on vain rautaisen työkokemuksen tuottamaa patinaa!
Tsemppiä meille kaikille työnhakijoille tällä matkallamme!
Liisa Viima