Iiris Laurikka on unelma-ammatissaan. Hänen hoidettavanaan Kuorttin maitotilalla on 108 lehmää. Jokaisen lehmän hän tuntee nimeltä. Jokainen on oma persoonallisuutensa.
Artikkelin on kirjoittanut ja kuvan ottanut Jari Isokorpi. Teksti on julkaistu Puuliiton jäsenlehti Särmän numerossa 8/2015. Puuliitto on mekaanisen metsäteollisuuden, puusepänteollisuuden, bioalojen, metsä- ja metsäkonealan, venealan ja maatalousalojen työntekijöiden etujärjestö. Puuliitto edistää ja puolustaa työntekijöiden etuja ja oikeuksia työelämässä. Tutustu liittoon!
Maatalousyhtymä Kuorttin navetassa Ikaalisissa lehmät viettävät omatoimisen lehmän vapaata elämää. Ne itse päättävät, milloin menevät robotin lypsettäviksi, milloin ruokailemaan ja milloin ulos laitumelle haukkaamaan tuoretta ruohoa ja raitista ilmaa tai milloin palaavat navettaan omalle leposijalleen.
Ihminen ohjailee hienovaraisesti niiden toimintaa yksilöt tunnistavien älyporttien avulla: ulos tai ruokailemaan et pääse, jos et ole käynyt kuuteen tuntiin lypsyllä ja myös liian tiheästi lypsylle pyrkivä lehmä saa lypsyrobotille hetken kestävän porttikiellon.
– Senkin takia piti panna älyportti, kun oli suomenkarjan lehmiä, jotka olisivat kulkeneet vartin välein lypsyllä. Joitakin lehmiä taas lypsy ei kiinnosta, jos ne eivät saa palkkioksi väkirehua. On niin monenmoisia lehmiä, että piti panna kuuden tunnin rajoitus. Sillä tavoin lypsyväli pidetään tasaisena, Laurikka kertoo.
Lypsyrobotin tulo helpotti työtä
Teknologia on vahvasti mukana navetassa.
– Kyllä robotti on ihana, sanoo 13 vuotta Kuottin tilalla karjanhoidon viime vuosien voimakkaan teknologisen kehityksen nähnyt Laurikka.
Ensimmäisen lypsyrobotin tulo kymmenen ja toisen kolme vuotta sitten mullisti merkittävällä tavalla työnteon navetassa.
– Se vapautti paljon, kun lypsyä ei enää ole sidottu kellon aikaan. Ennen käytössä ollut asemalypsy sitoi tavattomasti.
Laurikka muistelee asemalypsyaikaa, jolloin kaksitoista lehmää kerrallaan ajettiin ja kytkettiin lypsyasemaan. Kun lypsy oli suoritettu, uudet lehmät kytkettiin tilalle.
– Se oli vaihetyötä matalassa montussa. Koko ajan piti pyyhkiä utareita ja kiinnittää vedinkuppeja. Se oli hankalaa käsille.
Nyt lehmät käyvät robotin lypsettävinä omia aikojaan. Automaatio huolehtii vedinkuppien kiinnittämisestä, utareiden huollosta ja maidon laadun valvonnasta. Mikäli ongelmia ilmenee, robotti hälyttää työntekijän paikalle kännykän avulla.
Ulkoilevat lehmät pysyvät terveinä
Parsinavetoita, joissa lehmät pidettiin kytkettyinä, ei nykyisin enää juuri rakenneta. Valtavirtaa ovat pihattonavetat, joiden sisällä lehmät liikkuvat vapaasti.
– Kaupoissa on vapaan lehmän maitoa. Mikä vapaa lehmä sellainen on, joka on navetassa irti sisällä, eikä sitä enää tarvitse ulkoiluttaa niin kuin ennen, ihmettelee Laurikka.
Kuorttin lehmät saavat viettää ulkona aikaa kesät, talvet, niin paljon kuin haluavat. Laurikka sanoo, että siitä periaatteesta pidetään kiinni.
– Alkuaikoina ohikulkijat saattoivat ihmetellä, miksi lehmiä pidettiin talvella ulkona. Ne saavat mennä pihalle, jos ne itse haluavat. Ne viihtyvät erinomaisesti ulkona.
– Kun ne saavat olla ulkona, ne ovat terveitä, virkeitä ja hyväjalkaisia.
Vasikalle kaverit tärkeitä
Kuorttin lehmät aloittavat ulkoilmaelämän jo vasikkoina. Niille on navetan seinustalle rakennettu lepopaikoiksi igluja, pienehköjä yksiöitä, joissa ne asuvat myös talvisin ja pääsevät sieltä vapaasti ulos.
Ulkona aikaa viettävät vasikat pysyvät Laurikan mukaan paljon terveempinä kuin navetassa kasvaneet.
– Mitään virustauteja, eikä juuri ripuliakaan niillä ole. Kun niillä on tilaa liikkua, ne ovat hyväjalkaisia ja osaavat kävellä.
– Vasikoille on hirveän tärkeää, että saavat olla sosiaalisessa kontaktissa muiden vasikoiden kanssa. Ne sopeutuvat hyvin isoon porukkaan, kun ne ovat ritirinnan ja pääsevät nuolemaan toinen toisiansa.
Eri lehmärodut tekevät eläväisen navetan
Kuorttin karjatila on siitä erityinen, että siellä kaikki Suomessa esiintyvät lehmärodut elävät sulassa sovussa. Eniten on korkeasta maidontuotannosta tunnettuja friisiläisiä eli Holsteinin lehmiä – mustia ja punaisia – sekä kirjavia ayshirelehmiä.
Lisäksi edustettuina ovat kaikki Suomen karjan kolme eri rotua: ruskea Länsi-Suomen lehmä, valkoinen Lapin lehmä sekä Itä-Suomen lehmä eli kyyttö.
– Ne ovat niin erilaisia kaikkinensa. Se tekee värikkääksi ja eläväiseksi navetan, kun siellä on eri näköisiä ja kokoisia ja luontoisia lehmiä.
Laurikan mukaan rotujen monipuolisuus teettää hieman työtä.
– Robotit on säädetty isommille lehmille ja pienellä Suomen karjalla on hankaluuksia niiden kanssa. Ne tahtovat siellä robotin sisällä kääntyä ja pyöriä miten sattuu mutta kyllä ne niihin oppivat.
Vasikan nimestä kinataan joskus katkerasti
Kuorttin talon väki ja Laurikka puhuvat lehmistä niiden nimillä ja kertovat tunnistavansa jokaisen yksilön.
– Silmä oppii, silmä oppii, sanoo Laurikka.
– Jotkut talot puhuvat jo lehmistä vallan korvanumeroilla mutta hankala sitä nelinumeroista lukua on muistaa. Nimi helpottaa kummasti. Ne kaikki ovat yksilöitä.
– Nimen oppii yhdistämään lehmän ulkonäköön, luonteeseen, utaremalliin ja lypsytyyliin.
Nimi annetaan Laurikan mukaan parin viikon sisällä vasikan syntymästä.
– Kun nimeä annetaan, siinä ajatellaan lehmän sukua. Jos vaikka Karamelli-niminen hieho poikii, niin tiedän heti, minkä luonteinen se on ja miten se tulee lypsämään ja kulkemaan.
– Nimestä kinataan joskus katkerasti, kun nimi ei ole jonkun mieleen ja hän haluaisi toisen nimen. Pitkien pohdintojen kautta päädytään lopputulokseen. On mukavaa, että minutkin työntekijänä otetaan mukaan päätöksentekoon, joka koskee eläimiä.
Lehmien hoito elämäntyönä
Iiris Laurikka kertoo kirjoittavansa veroilmoitukseen ammatiksi maataloustyöntekijä.
– Vaikka karjanhoitoo mää itse asiassa vaan vallan teen, hän sanoo varsinaissuomalaisella aksentilla.
Laurikka kiinnostui lehmistä jo lapsena.
– Olen Turussa syntynyt ja aina tiennyt, että synnyin väärään paikkaan. Piti tieten tahtoen hakea sellainen ammatti, että pääsen maaseudulle karjanhoitoon. Olen aina ollut kiinnostunut lehmistä, halunnut tietää mitä semmoiset on. Aina. Isäni oli Pohjanmaalta kotoisin ja siellä pääsin maalla kerran viikossa näkemään lehmän.
Laurikka kävi Mustialan karjanhoitokoulun ja toimi kunnan maatalouslomittajana 20 vuotta. Vuonna 2002 päätyi nykyiseen työpaikkaansa Kuorttin maitotilalle.
– Maatalouslomittajan työaikoja oli hankala sovittaa lastenhoitoon. Emäntä soitti, että voisinko tulla heille töihin, kun rakennettiin uusi navetta. Sanoin ihan vitsinä, että sopii, mutta täytyy sitten tulla yöllä, koska isäntä on vain öisin kotona.
Järjestelyn yötyöstä piti olla lastenhoitoa tukevana tilapäinen. Siitä tuli pysyvä, sillä yötyö sopi Laurikan elämänrytmiin yllättävän hyvin.
– Teen ihan normaalia työviikkoa, sunnuntai-illasta torstai-iltaan, viisi päivää. Työskentelen ilta-kahdeksasta kahteen, keskimäärin, ja päivät olen vapaalla. Emäntä tulee töihin aamu-kuudeksi. Tuollainen navetta ei pitkää aikaa voi olla ilman hoitajaa.
Työ keventynyt entisajoista
Kun Laurikka menee illalla töihin, hän ensimmäiseksi tarkistaa eläinten terveystilanteen ja mahdolliset kiimaan liittyvät asiat. Sitten hän siivoaa parret ja käytävät sekä tarkistaa lypsytilanteen.
– Jos on lääkittyjä tai sairaita lehmiä, ne lypsetään kannukoneella erikseen.
Sen jälkeen hän lämmittää maidon ja juottaa vasikat sekä tarkistaa vasikoitten heinät, vedet ja rehut sekä katsoo lypsylistan ja ohjaa lypsylle ne lehmät, jotka tarvitsevat avustusta.
Myös juottokone pitää pestä ja huolehtia, että siinä on maitoa riittävästi.
– Maito tulee robotilta. Se erottelee meijeriin kelpaamattoman maidon. Se menee putkia pitkin suoraan pikkutankkiin, joka lämmittää sen vasikoille.
Laurikan tehtäviin sisältyy paljon käsityötä. Entisajan navettatyöhön verrattuna hän pitää alaa köykäisenä.
– Ei se ole ollenkaan sellaista kuin 30 vuotta sitten, kun haettiin kaukaa vainiolta rehua kottikärryiltä lumihangen alta ja sonta vietiin käsin kärryillä pihalle.
Vuorollaan jokainen joustaa
Etuna työyhteisössään Laurikka pitää joustavuutta. Koko lomaa ei kesäkiireiden takia ole mahdollista pitää kesäaikaan mutta lomia ja vapaata on jokaisen mahdollista saada tarpeensa mukaan.
– Me pystymme sopimaan asiat keskenämme hyvin. Täällä saa, mitä haluaa. Jokainen pääsee menemään menoihinsa ja asioihinsa. On sanaton sopimus, että kaikki joustavat. Jokainen on nähnyt, että kun itse joustaa, niin silloin sinä saat sen, mikä on itselle tärkeintä.
Työskentelyssä öiseen aikaan on Laurikan mukaan hyviä puolia.
– Minulla on päivisin mahdollollisuus vaikka kalastaa ja käydä uimassa ja hoitaa omia asioita.
Maataloustyöntekijänä Laurikka sanoo kokevansa olonsa turvalliseksi.
– Tänä päivän ihmiset saavat pelätä työpaikkojensa puolesta. Minulla ei ole sitä tunnetta ikinä ollut. Sille osaan antaa arvon.
Laajennussuunnitelmia
Kuorttin maitotilalla on tapahtumassa sukupolvenvaihdos. Raimo Kuortti ja Terhi-Lahtinen-Kuortti ovat pitäneet tilaa vuodesta 1983 lähtien. Nykyisin poika Kari-Pekka Kuortti omistaa tilasta puolet ja hän on jatkamassa sen toimintaa.
Terhi Lahtinen-Kuorttin mukaan suunnitteilla yhteishankkeena veljen kanssa on toisen navetan rakentaminen Ylöjärvelle, koska siellä on käytössä enemmän peltoa. Tällöin lehmien määrä nousisi sadasta kahteen sataan. Rakennustöihin on tarkoitus päästä ensi syksynä.